muutoksia

Minä, ja nämä kaksi kuvassa esiintyvää mustavalkeaa, muutamme ensi vuoden ensimmäisen kuukauden puolivälissä kolmin pieneen asuntoon. Näin se elämä kuljettaa (kahta) ihmistä ja kahta koiraa. Mitään hätää ei kuitenkaan ole, olemme kunnossa kaikki osapuolet, kokeilemme tällaista lähestymistapaa.

Uudessa kodissamme on yksi huone, keittiö, kylppäri ja lasitettu parveke. Se sijaitsee ihan lähellä tätä nykyistä kotiamme, lähellä hyviä koiranulkoilutusmaastoja. 

Ennen muuttoa taidan olla aika hiljainen täälläkin, mutta yritän ensi vuonna pistää tuulemaan. Yritän ottaa hiukan hienompia kuvia... Naurattaa tää kuvien taso.Yritän kirjottaa hiukan järkevämpiä juttuja, ehkä enemmän sisältöä, ajatuksia.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

E7 osa kakkonen

Kohisee, suhisee, kädet näemmä tutisee. Väliäkö hällä.

Siivoan, koska on pakko.
Teen kouluhommia nipinnapin, koska on pakko.
Syön jotain, koska on pakko.

Saa nähdä miten pitkälle tämä tyyli kantaa.

vinossa

Asiat vähän vinossa, kuvista puhumattakaan. Sotku on hillitön, en jaksa edes alkaa miettiä asiaa. Okei, olisi syytä jos meinaa kyetä kulkemaan huoneesta toiseen kutakuinkin esineiden ja villakoirakasojen yli hyppimättä.

Onnekseni tein hillittömän hyvää ruokaa tänään, täytettyjä paprikoita feta-kesäkurpitsa-linssi-herkkusienitäytteellä. Oi että!

Ajattelin että ehkä tänä vuonna ensimmäistä kertaa koskaan hankkisin joulukuusen... Sellaisen pienen oksan vaan ja siihen ihania lintukoristeita kaksi tai kolme. Pohdin asiaa.

peppi

Hän on lumoava ja uskomattoman rakas pieni ystävä. Hän on keksinyt kutsua 13-vuotiasta pikkuveljeäni Bambiksi ja väittää olevansa nuoremman koirani äiti. Hän järjestelee leluja erilaisiin ryhmiin ja jonoihin, osaa jo kaikki (perus)värit, paljon lauluja ja värittää lähestulkoon rajojen sisäpuolelta. Hänella on hurmaava tapa saada minut tuntemaan itseni rikkaaksi muumihahmoksi kutsumalla minua aina Jenni-tädiksi.

E7

Hiljaisuudessa olen
surrut
hankkinut kaapin
juonut punaviiniä
harjoitellut luokanopettajana olemista nyt ilmeisesti viimeistä kertaa ennen tositoimia (ja se tuntuikin ihan kivalta, vaikka välillä olen epäillyt)
palkinnut itseni Arabian vuosilautasella
harjoitellut kosketusnäytön käyttämistä.

Aika raskaan syksyn jälkeen nyt alkaa tuntua vapaammalta ja kevyemmältä. Odotan jotain.

jäähyväiset

Hyvästi rakas ystäväni, Osku. 

oodi

kaunein on pikku Rau

kaunein, hirmuisin Rau

kaunein, piskuisin Rau

kaunein, kovaa sanoo hau

Unohtui kertoa että kaunis koiralapseni Rauha täytti 9.10. kaksi vuotta.

Löysin ihanan pinkin pitsiliinan kirpparilta. Lumoava! Se löysi paikkansa keittiönpöydältä, vaikka alunperin mietin sitä koirien juomakupin alle. Oli kuitenkin siihen liian suuri, ja juomakuppi sai alleen valkean pitsiliinan.

Jossain pitsiliinainnostuksessa yritin tehdä sellaista tärkättyä pitsiliinakippoa, mutta en ilmeisesti oikein osannut valmistaa sokeritärkkiä, koska nk kippo oli aika lössö. Ehkä koitan joskus uudelleen tätä kippohommaa, yksi lp-levykippo meillä on. Nää kippohommathan on urbaanin nuoren naisen askarteluideat top kympissä aivan varmana. Samoin hamahelmikorut ja -magneetit. Joita mulla on myös.

Ja viirit... Onkohan nekin siellä. Mun piti alunperin laittaa makuuhuoneen ikkunan yläpuolella oleviin koukkuihin joku ihana tähtivalosarja, jonka löysin kaapista. Sitten huomasin että siinä sarjassa ei ole pistoketta. Jäi laittamatta, korvasin sitten viirillä. Käyhän sekin.

skies

labyrintti

 

Pulujakin kiinnostaa?

tädin tyttö

Tädin ihana prinsessa täytti 3 vuotta.

i love lähiö

Ajattelin aloittaa lähiöseikkailun. Ihan alkuun tutustun Turun lähiöihin, mutta ehkä joskus jatkossa rohkenen myös muille paikkakunnille. Saattaa olla kaikkiaan aika viipyilevä ja aikaavievä projekti, oon hieman tuulella käyvä näissä asioissa.

Oon hiukan tylsä ihminen, mutta oon kyllästynyt ainaiseen puutaloromantiikkaan. Siis tottakai itsekin pidän puutaloista, suorastaan rakastan niitä ja tunnelmallisia turkulaisia puutaloalueita. Asuinkin joskus sellaisessa, ja se oli aivan ihanaa, paitsi että naapurin miehen kuorsaus kuului seinän läpi aika selvästi! Mutta kuitenkin.

Puutaloromatiikka alkaa silti vaan kyllästyttää, huh! Kun vähän avartaa ajatteluaan, kauneutta ja tunnelmaa voi aistia laatikkotaloissa ja asfalttipihoissakin. Tuntuu kutkuttavan hienolta ajatella, että jokaisen samanlaisen oven ja samanlaisen ikkunan takana samanlaisessa pohjapiirrustuksessa elää ihan erilainen ja omanlaisensa ihminen, pariskunta, perhe. Ihanaa!

Piti aloittaa jo tänään, mutta koska sataa kuin sanonko mistä, en uskalla kiikuttaa herkkää kameraani ulkosalla. Katselen keskiviikkona uudemman kerran.

tku

Tein kaupunkikierroksen kaupungissani. Kierros oli osa ympäristötaidekurssia, joka minun olisi pitänyt saattaa loppuun jo keväällä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kuvat kierrokselta olivat pääasiassa onnettomia. Syytän kameraa, en muka osaa käyttää sitä. Sivuutan täysin sen tosiasian, että valokuvaaminen on taito, jota kaikki eivät välttämättä hallitse. Ainakaan opettelematta, harjoittelematta.

Turku on sielukas kaupunki.

otteita

Molemmat koirani kävivät eläinlääkärillä viime viikolla. Toinen sai vatsansa suojaksi lääkettä, toinen antibiootit. Muuten olivat hyvässä kunnossa. "Hänellä on urheilijan sydän", sanoi lääkäri toisesta koirastani. Toisesta eri eläinlääkäri totesi samaa joku aika sitten.

Isokirjopeippini veteli viimeisiään, joten vaihdoin uuden kukan pöllöruukkuun. Liekö tuo joku vehka? Oon anti-viherpeukalo, en tiedä näistä mitään.

Alkaa hieman jo vaivata nämä jatkuvat lehtijutut, pääkirjoitukset, blogivalitukset ja käytännön itkemiset ihmisten niinkin henkilökohtaisista asioista, kuin ruokavalio. Vegaanit ja muut kasvikseen keskittyneethän ovat varmasti saaneet tätä kuunnella jo vuosikaudet, nyt uutena juttuna on VHH tai trendikkäämmin ilmaistuna karppaaminen. En ymmärrä, miten jotakuta kaivelee niin paljon muiden syömiset.

hui hiivatti

 

6:30

Huhuu, yökukkuja kertoo: "Tältä meillä näyttää aamulla kello kuusi kolmekymmentä."

Huomaan, että mun olisi kuvattava enemmän. Useammin. Rohkeammin. Alkaneet toistaa samaa kaavaa mun kuvat, ja nämä postauksetkin, aina vain yksi kuva. Sekin kiikunkaakun, kehtaanko laittaa.

Suunnitelmissani on muutamia juttuja, joista yksi liittyy lähiöihin ja yksi mummoiluun...

syk-sy

Pienten ihmisten kanssa on tullut harjoiteltua pitkästä aikaa ta-vut-ta-mis-ta.

Syksyyn liittyy mielikuvissani ihana ar-jen ro-man-tiik-ka. Vaikka rakastan kesää, tuntuu ihanalta ja odotetulta palata mieleisten velvollisuuksiensa ja rytmiensä pariin. Nyt olemme tässä kaikessa jo hyvässä vauhdissa.

Nuorempi koirani on aina edellisinä vuosina (kuulostaa liioitellulta, sillä hän täyttää vasta kaksi vuotta muutaman viikon päästä) talvisin ja viime syksynä maistellut eteensä sattuneita ruu-sun-mar-jo-ja, mutta tänä vuonna ne eivät ole jostain syystä kelvanneet. Mistä lie johtuu?
Esikoiseni, hän keskittyy vielä vi-her-tä-vän heinän pureskeluun.

odotan

 

Monella tavalla sekaista, kaoottista nyt. Odotan tyyntä ja selkeyttä.


Herttaiset koirani ovat näemmä koko ajan kuvissa, viime aikoina eritoten nuorimmainen. Mutta kun he ovat niin kauniita.

rauha

hius

Ongelmia. Argh, tämä mun kuontalo on kyllä yksi murheenkryyni!

Pähkinänkuoressa: Reilun vuoden päivät ajelin molemmilta puolilta kaistaleet siiliksi, nyt olen yrittänyt kasvattaa tammikuusta asti. Tässä vaiheessa kasvatusta entinen siili on aivan järkyttävässä mitassa, se liehuu sivuilla, ei asetu aloilleen. Asiaa ei auta lainkaan se, että hiuspohjani rasvoittuu alta aikayksikön, ja sivuletti näyttää superinhalta kun edellisestä suihkukäynnistä on yli kolme tuntia. Koska mun on hirveän, vaalennusprojektissa aikoinaan hamppuuntuneen latvuston vuoksi pakko pitää hiuksia koko ajan kiinni, entinen siili, nykyinen murheenkryyni, on koko ajan kaiken kansan näytillä.

AAA!

Nyt, ihan kun tää ei olisi tarpeeksi, mun hiukset ovat alkaneet valtoimenaan irtoilla! Kävin jo ihotautilääkärillä ja olen menossa verikokeisiin ensi viikolla. Hiukseni, miksi teette tämän?

trikoojänis

omenia omenoita

Miten se menee?

Sain ystävältäni Karoliinalta ison kassin ihania omeniaomenoita ja ajattelin valmistaa paistosta ihan kohta! Syksy!

Mun piti sittenkin lopettaa se jooga. Fysioterapeutti sanoi, ettei tällä selällä kannata astangajoogata, aika tylsää. No aloitan pilateksen sitten. Ja palapelin kokoamisen. Ja varmaankin joku päivä virkkaamisen. Kenties ystäväni Iidan kanssa bingoamisen! Pari tauluntekelettä maalasin jo.

Enkä paljon sääriäni ajele, en.

rajalla

Kesän ja syksyn taite, tykkään siitä. Ulkona näyttää pimeässä pysähtyneeltä ja pehmeältä, on kuitenkin lämmin vielä.
Mun kesää on vielä pari päivää, maanantaina alkaa syksy.

Ilmoittauduin joogaan.

back pack

Koska mun selkäni on mitä on, päätin tehdä ensi viikolla alkavia opintoja, kirjoja, vihkoja ja kansioita ajatellen Teon, ja hankin repun. Monia saattaa hämmästyttää reppuvalintani erityinen persoonallisuus, Fjällräven Kånken. Näitähän ei ole oikein kenelläkään...

MUTTA! Minun ja Kånkenin rakkaustarina ei ole mikään trendi-innostus, vaan sen juuret juontuvat kaukaiselle 1990-luvulle, sinne kutakuinkin alkupuoliskolle. Mun ekan luokan koulureppu oli nimittäin metsänvihreä Fjällräven Kånken. Rakas ja uskollinen, rujohko, mutta toimiva käyttötarkoituksessaan. Kun muilla ekaluokan tytöillä oli, tottakai, vaaleanpunaiset kissa- ja heppareput, jollakulla Muumi-reppu, mulla oli metsänvihreä Kånken.

Vanhemmiten olen kyllä sitten antanut sisäiselle Muumi-repun tarpeelle sijaa ja hankkinut sellaisen viitisen vuotta sitten kirpparilta. Se on näppärän kevyt ja pieni tilanteissa, joissa mukana tarvii kantaa ehkä kaksi kolme tavaraa enemmän kuin taskuihin mahtuu. Ja onhan se söpö, mutten tiedä miten söpö tämän ikäisen naisen selässä, ehkä ennemmin pelottava.

anopinkieli, nuupahtanut

Osaako joku kertoa miksi suuri anopinkieleni roikottaa lehtiään?

vieraisilla kotona