23.11.2011

vinossa


Asiat vähän vinossa, kuvista puhumattakaan. Sotku on hillitön, en jaksa edes alkaa miettiä asiaa. Okei, olisi syytä jos meinaa kyetä kulkemaan huoneesta toiseen kutakuinkin esineiden ja villakoirakasojen yli hyppimättä.

Onnekseni tein hillittömän hyvää ruokaa tänään, täytettyjä paprikoita feta-kesäkurpitsa-linssi-herkkusienitäytteellä. Oi että!

Ajattelin että ehkä tänä vuonna ensimmäistä kertaa koskaan hankkisin joulukuusen... Sellaisen pienen oksan vaan ja siihen ihania lintukoristeita kaksi tai kolme. Pohdin asiaa.

14.11.2011

peppi




Hän on lumoava ja uskomattoman rakas pieni ystävä. Hän on keksinyt kutsua 13-vuotiasta pikkuveljeäni Bambiksi ja väittää olevansa nuoremman koirani äiti. Hän järjestelee leluja erilaisiin ryhmiin ja jonoihin, osaa jo kaikki (perus)värit, paljon lauluja ja värittää lähestulkoon rajojen sisäpuolelta. Hänella on hurmaava tapa saada minut tuntemaan itseni rikkaaksi muumihahmoksi kutsumalla minua aina Jenni-tädiksi.

13.11.2011

E7





Hiljaisuudessa olen
surrut
hankkinut kaapin
juonut punaviiniä
harjoitellut luokanopettajana olemista nyt ilmeisesti viimeistä kertaa ennen tositoimia (ja se tuntuikin ihan kivalta, vaikka välillä olen epäillyt)
palkinnut itseni Arabian vuosilautasella
harjoitellut kosketusnäytön käyttämistä.

Aika raskaan syksyn jälkeen nyt alkaa tuntua vapaammalta ja kevyemmältä. Odotan jotain.